beneplacitus
Latin
Etymology
Perfect passive participle of benēplaceō.
Participle
benēplacitus (feminine benēplacita, neuter benēplacitum); first/second-declension participle
Declension
First/second-declension adjective.
| singular | plural | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| masculine | feminine | neuter | masculine | feminine | neuter | ||
| nominative | benēplacitus | benēplacita | benēplacitum | benēplacitī | benēplacitae | benēplacita | |
| genitive | benēplacitī | benēplacitae | benēplacitī | benēplacitōrum | benēplacitārum | benēplacitōrum | |
| dative | benēplacitō | benēplacitae | benēplacitō | benēplacitīs | |||
| accusative | benēplacitum | benēplacitam | benēplacitum | benēplacitōs | benēplacitās | benēplacita | |
| ablative | benēplacitō | benēplacitā | benēplacitō | benēplacitīs | |||
| vocative | benēplacite | benēplacita | benēplacitum | benēplacitī | benēplacitae | benēplacita | |